Kirjoitus julkaistu alun perin 2021. Teksti päivitetty ja ajatus kirkastettu 2025.
Onnea ei voi ulkoistaa
Onni ei synny olosuhteista, muista ihmisistä tai saavutuksista. Se syntyy sisältä – tavasta suhtautua itseensä, arkeen ja siihen, mikä on jo hyvin. Tässä kirjoituksessa pysähdyn pohtimaan, mistä onni todella rakentuu ja miksi kukaan muu ei voi tehdä meitä onnellisiksi puolestamme.
Ajatelmia onnesta.
Joulukuussa olin työni puolesta onnen äärellä, auttaen toista pohtimaan ja oivaltamaan mistä onni syntyy.
”Onni elämässä ja arjessa lähtee jokaisesta itsestä, ei ympäriltä. Kun itse ottaa vastuun omasta onnesta voimme jakaa sitä ympärille. Onni ei ole jotain mikä tulee toisesta ihmisestä itselle vaan se on tuplasti onnea. ”Perusonni” ja onnellisuus, tulee meistä jokaisesta itsestämme. Meillä jokaisella on vastuu onnestamme itseä kohtaan <3 Onni on hetkiä arjessa, iloa päivässä, hyvää oloa ilman erityisyyttä ja se tulee itsestä. Onni on tila jossa on hyvä olla.”
Onni ei kulu käyttämällä.
Onni on huomaamista mikä on hyvin, poistamatta mitä haluamme saavuttaa. Se on Paras Sinä – ajatusta huomata hyvä arjessa ja arjen pienet hetket. Se on tunne. Se on olotila. Se on hyvä olo ja luottamusta itseen. Kun löydämme onnen itsestämme pystymme jakamaan sitä ympärillemme odottamatta, että muut ihmiset tai asiat tuovat sitä meille…vaan voimme levittää sitä ympärillemme.
Onni, tulee itsestä ja lisääntyy huomaamattakin kun sille antaa mahdollisuuden. Se saattaa olla kiitollisuutta asioista tai tunnetta, että tässä on hyvä. Joskus se tulee kuin tuulenvire sisään ikkunasta jota emme tienneet jättäneemme auki, mutta joskus saattaa olla ikkuna onneen auki edessämme emmekä huomaa koska keskitymme niin asioihin jotka vievät onnea pois tai keskitymme pelkäämään, että onni katoaa huomaamatta edes onnea ja siten karkoitamme onnen.
Onni ei tarkoita, että kaikki olisi koko ajan hyvin vaan tunnetta itseen, että haasteista tai tavoitteista huolimatta kaikki on perustaltaan hyvin tai tunne, että haasteista selvitään. Uskoa itseen ja selviytymiseen. Iloita siitä mitä on, huomata ne asiat. Keskittyä asioihin mitä on hyvin.
Arvo Ylpön sanotaan sanoneen: ”Ajatukseni on ollut unohtaa asiat mitä ei voi muuttaa, keskittyä mitä voi, niin on onnellinen.”
Joulukuun alussa joulukalenterissa jo hieman mietintää huomata mikä tuo sinulle onnea.
Näin aatonaattona, jatkamme samalla teemalla, mitä itsellesi on onni? Mistä se syntyy ja mistä olet onnellinen…..
Ja sitten voimme miettiä miten autaa muita löytämään omansa.

Huomaa asiat jotka on hyvin…
Mitä onni merkitsee sinulle?
Mistä sinun onnesi syntyy?
Miltä onni tuntuu?
Onni on…

Ihania onnen hetkiä tänään, huomenna ja ylihuomenna,
uskallusta huomata onni, nauttia siitä ja antaa sen säteillä ympärillesi!
Hyvää joulua,
Katja

Muut kanavat:
Facebook: Paras Sinä – Believe in Yourself sekä
Mielen Pelikirja ja instagram: @parassina @mielenpelikirja ja @thegamebookofmind

Katja Pasanen on mentaalivalmentaja ja ammattivalmentaja, joka työskentelee urheilijoiden, joukkueiden, valmentajien ja johtajien kanssa mentaalisen suorituskyvyn, ajattelun ja itsensä johtamisen parissa. Hän on julkaissut Mielen Pelikirja -teokset (Value Books) ja luennoi urheilun ja työelämän rajapinnassa.
Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

